Neljä (oikeasti) hyvää syytä meditoida

Meditoinnista voi löytää apua muun muassa nukahtamiseen, onnellisuuden lisäämiseen ja intuition kuulemiseen.

Meditaatio auttaa rauhoittumaan

Itselleni on aina ollut vaikea pysähtyä ja rauhoittua, vaikka olen ohjannut joogaa ja rentoutuksia vuosikausia. Rauhoittuminen ja itseni äärelle pysähtyminen on ollut jotakin, jota en ole arvottanut kovin korkealle kiireisessä arjessani. Vasta viime syksynä huomasin aidosti, kuinka valtava voima mielellä voi olla, kunhan sille antaa tilaa toimia. 

Meditaatiotekniikoita on olemassa monenlaisia: aistimeditaatioita, kehomeditaatiota, luontomeditaatioita… Itse pidän eniten pidemmistä meditaatioista ja hypnooseista, joissa on jokin teema, kuten rakkaudellisuus itseä kohtaan, myötätunto, unelmat tai intuitio.

Meditoinnin hyödyt ovat yleisesti tiedossa ja varmaan jokainen osaisi luetella, miten meditointi helpottaa stressiä, laskee verenpainetta ja auttaa hiljentymään itsensä äärelle. Ja niinhän se tekeekin. Mutta noiden hyötyjen takaa löytyy myös jotain paljon syvempää ja merkityksellisempää. Itselleni meditointi on yleisesti tunnettujen hyötyjen lisäksi tarjonnut myös erityisesti pääsyn näihin sipulin syvempiin kerroksiin:

1.Nukahdat helpommin ja unenlaatusi paranee

    Tartuin viime syksynä meditointiäänitteisiin alunperin siitä syystä, että olin kärsinyt unettomuudesta ja huonosta unenlaadusta pitkään. Huomasin iltameditoinnin sängyssä auttavan välittömästi unensaantiin. Myös unenlaatuni parani selkeästi. 

    2. Olet onnellisempi ja koet enemmän myönteisiä tunteita

    Luulen, että edellisellä uneen liittyvällä hyödyllä on suora yhteys myös siihen, että olo on virkeämpi ja energisempi, ja siten myös ajatukset ja tunteet ovat positiivisempia. Huomasin meditoinnin aloittamisen jälkeen nopeasti olevani paremmalla tuulella töissä, minkä ainakin itse haluan ajatella vaikuttaneen myös muihin ihmisiin ympärilläni. Positiivinen kierre omaa ajatusmaailmaa muuttamalla voi saada aikaan valtavan positiivisen ketjureaktion aikaan koko työyhteisössä.

    3. Kuulet paremmin oman intuitiosi ääntä

    Kun elää jatkuvaa, hektistä, deadlineilla täytettyä elämää vuodesta toiseen ja kun on täyttänyt arkensa töillä ja jokailtaisilla harrastuksilla, on vaikea kuulostella, mitä itselle oikeastaan kuuluu. Muutaman meditointikerran jälkeen jatkuva häly oman pään sisällä alkoi viimein vaieta ja pystyin kuulemaan omia ajatuksiani. Mitä minulle kuuluu? Miten voin? Olenko onnellinen? Mikä aidosti tekisi minusta onnellisemman?


    4. Alitajuntasi muuttaa myös tietoista ajatteluasi myönteisemmäksi

    Se, mitä ajattelemme, on se, mitä vedämme puoleemme. Meditaation ja hypnoosin avulla voit syöttää alitajunnallesi positiivisia suggestioita ja huomaat, kuinka myös tietoinen ajattelusi muuttuu. Eikä edes haittaa, vaikka nukahtaisit kesken meditaation, sillä alitajunta ottaa viestejä vastaan myös nukkuessasi. Mitä sinä haluaisit pyytää universumilta itsellesi?

    Oletko kokeillut meditointia? Kommentoi alle.

    Kategoriat: jooga ja meditointi